sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

SOFIAN AAKKOSET

Moikkaa,

Tähän päivään on kuulunut paljon turhautumista, itkua ja raivoa. Matikka raastaa mun hermoja niiin paljon, etten edes voi kuvailla. Tiedän, että ei ehkä pitäisi ottaa niin tosissaan, mutta minkäs itselleni mahdan.

Aiheena ei kuitenkaan ole avautua mun vihasta matikkaa kohtaan, vaan mun aakkoset! Tuli yhtäkkiä vaan mieleen tämmönen hauska postaus, missä joka kirjaimelle laittaisin jotakin muhun liittyvää :) Asiat ei liity välttämättä mitenkään toisiinsa, kuten esim. joka kirjaimella olisi jonkinlainen luonteenpiirre mitä omaan, vaan ihan vaan sattumanvaraisia asioita! :) Alotettaan! ISO VAROTUKSEN SANA NIILLE JOTKA ON KYLLÄSTYNYT NÄKEMÄÄN SAMOJA VANHOJA KUVIA, niitä siis luvassa!!

Aurinko - Rakastan aurinkoa niin paljon, ja se saa aina päivät tuntumaan paljon paremmalta ja tulee aina hyvä fiilis :)
Bohemian Rhapsody - MAMAAAA!!! Biisi täyttä kultaa!
Criminal - Eminemiltä aivan loistava biisi!
Dinosaurukset - Olin pienenä ihan hirveen kiinnostunut dinosauruksista, ja leikittiin aina pienenä mun kaverin kanssa, että dinoja oli vielä olemassa, sekä katottiin AINA Jurassic Park leffoja, vaikka oltiin nähty ne kaikki jo tuhat kertaa :D
Elämä - Aivan liian lyhyt tuhlattavaksi
Fazerin sininen - En tulis toimeen ilman! Mun lempimaku on nykyään se marjasuklaa mikälie : D
Gerritsen - Loistava kirjailija!!
Huumorintaju - Jos mun kanssa haluaa tulla toimeen ja ystävystyä, pitää omata hyvä huumorintaju :D Ehkä vähän outokin..
Illanistujaiset (ja isä<3) - Rakastan niitä!! Lauantaina on ihana vaan kerääntyä porukalla johonkin, syödä mässyä ja jutella kaikesta ja nauraa! :) Love my friends and my dad! <3

Jaakko - Mun rakas isoveli :)
Kesä - Tarviiko perusteluja?
Lauri - Jonka kanssa emme enään ole yhdessä :D Multa vieläkin kysytään ollaanko me yhdessä, vaikka siitä on melkein vuosi kun erottiin.
Musiikki - Ilman en voi elää. Nytkin kuuntelen musiikkia kun tätä teen :) Suosikkeja on Eminem, Muse, Beyonce, Paramore, Ed Sheeran, Kings of leon :)
Nauraminen - Parasta vatsalihastreeniä. Rakastan sitä tunnetta kun naurattaa jokin asia niin paljon ettei meinaa saada happea :D Oon kuullut, että koulussa meijän räkätys kuuluu aina neljänteen kerrokseen asti....
Omaa tilaa - Tätä tarviin aika paljon! Kestän sen kaks päivää olla koko ajan jonkun kanssa, mutta sitten on pakko päästä jonnekkin ihan yksin :)
Pelko - Pelkään lähimmäisen menettämistä, hämähäkkejä (yli kaiken!!), yksin jäämistä, että joudun johonkin hylättyyn rakennukseen enkä löydä sieltä pois ja semmosia valkosessa kaavussa olevia tyttöjä!:D
Queen - Yksi maailman historian hienoimmista bändeistä! Taidankin laittaa seuraavaks kuulokkeisiin soimaan biisin Another One Bites The Dust
Rakkaus - Olin tylsä ja laitoin sanan rakkaus. Rakkaus on ihmeellinen asia, ja ilman sitä ihminen ei pärjää :) 
Serkut - <3 Miisa ja Saara; ihmisiä kelle voin kertoa _kaiken_, olla aivan täysin oma itteni, ja jakaa muutenkin elämäni <3
 Torkuttaminen - Se oikeesti auttaa! En pysty heräämään heti kun herätyskello soi, vaan on pakko aina torkuttaa 5 minuuttia...tai 10.... tai 15 :))
Usko - Usko johonkin auttaa kulkemaan eteenpäin :)
Vihamiehet - En oo koskaan ymmärtänyt sitä lausetta jossa sanotaan jotain, pidä ystävät lähelläsi, mutta vihamiehet vielä lähempänä, tai jotain?:D Mikä siinä on se idea?
We need to talk about Kevin - Huippuleffa!
 XD - XD siis, lempparihymiö!
Yystävät - Näitäkään ilman en vois elää!
Zombileffat - En kauheesti perusta niistä.. En pelkää niitä, mutten näe niissä mitään järkeä..
Åke - Åke nimessä ei ole mitään pahaa, mutta se on ruotsalainen nimi, ja mä vihaan Ruotsin kieltä ylikaiken!!!
Äiti - Mulla on yksinkertaisesti maailman paras äiti <3
Öylätti - Pelkään aina, että se jää mun kitalakeen kiinni!! :D
 Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! :)

86 kommenttia:

  1. ihana postaus jee ek

    VastaaPoista
  2. mikä helvetti on öylätti :DDDDD

    VastaaPoista
  3. Onks toi sun äiti tossa vikassa kuvassa? Ootte tosi kauniita molemmat, oot varmaan periny kauneutes siltä :)

    VastaaPoista
  4. Oot ihan saman näkönen sun äitis kanssa :) ja ootte molemmat tosi nättei!

    VastaaPoista
  5. kenen kanssa olet ollut yhdessä

    VastaaPoista
  6. Ootpas nätti! Onks vikassa kuvassa sä ja sun äiti? Ihana kuva!! Ja kuva postaus kokonaisuutena.:) ittekki tykkään Queenista<3

    VastaaPoista
  7. Ootte kyllä niin saman näkösiä sun äitisi kanssa! Molemmat tosi kuniita<3 :)

    VastaaPoista
  8. Mikä ihme on öylätti?!

    VastaaPoista
  9. Oot sä tossa vikassa kuvassa sun äitin kaa?=D

    VastaaPoista
  10. Sulla on kyllä mielettömän kaunis äiti! I ja S kohdat oli jotenkin niin <3 Ihana Sofia :)

    VastaaPoista
  11. Kannattaa kiinnittää huomiota tuohon oikeinkirjoitukseen huomiota: väärin kirjoitetut sanat jää oikeasti käyttöön ja voi ollakaan,ettet pääse kirjoituksista edes läpi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, mutta vilkaiseppa omaa tekstiäsi ja katso onko se kirjoitettu oikein. :)

      Poista
  12. Onks nois kahes viimeses kuvas sä ja sun äiti? Vai?

    VastaaPoista
  13. Oot ihan Heli Kajon näköinen ekas kuvassa.

    VastaaPoista
  14. sulla on kaunis äiti :)

    VastaaPoista
  15. Ihan älyttömän kiva postaus:) hahaaha:DD

    VastaaPoista
  16. mikä on öylätti? :D

    VastaaPoista
  17. Onks tossa vimpassa kuvassa sun äiti?

    VastaaPoista
  18. Ootko muuten menossa Musen keikalle kesällä? :) Kiva postaus!

    VastaaPoista
  19. Ihana, vähän tällänen erilainen postaus! :)

    VastaaPoista
  20. Kiva postaus ja ootteks tos viimeses kuvas sä ja sun äiti? :) ootte kyl söpöi ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu ollaan :) ei äidistä voi sanoa että se on söpö.. :D ainakaan mun mielestä, mieluummin kaunis tai jotain :D

      Poista
  21. En itekkää tajuu tota vihamies sanontaa ja mikä on öylätti?:D

    VastaaPoista
  22. kuka on toi toinen tossa alimassa kuvassa?:)

    VastaaPoista
  23. ei sun hämähäkkipelko mikään mainittavan suuri ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vittu pelkkää esittämistä se on, kyllä sen huomaa :D Oikea foobikko ei todellakaan jää tuijottaman ja kuvailemaan hämähäkkiä jos sellaisen kohtaa, niin kun sä teet ainakin kahdella videollasi.

      Nimimerkillä, terapiassa hämähäkkifobian takia ollut.

      Poista
    2. XD hei pleease, kuka jaksaa pitää yllä tommosta "mullapa on pahempi hämähäkkifobia kun sulla!!" :D no one really cares?

      Poista
    3. hei pleaaaaaase, vittu sä olet nolo :-D
      Missä tossa lukee noin? Ei missään.
      Mä vaan kerroin, että tiedän kyllä kokemuksesta mitä todellinen fobia on ja puolustin sillä ton ylemmän anon komenttia.
      Ja kyllä näköjään sinä välität kun noin helvetin ison herneen vedit nenuus!
      Grow up ;)

      Poista
    4. Sofia miks sä olet noin hiton ilkeä nykyään kaikille? Ei toi kommentti kyllä ollut ton tapanen, olin itsekin tulossa kommentoimaan tosta ettei sun hämähäkkipelo mikään kova ole. Et osaa ottaa näemmä negatiivista kommenttia vastaan, aina koitat vittuilulla kumota ne kommentit.Menetit just vanhan lukijan,

      Poista
    5. Olitpa törkeä... Menetät kaikki lukijas tätä menoa, jos vastailet tollalailla...

      Poista
    6. Anonyymi alkoi itse puhumaan "fobiasta", Sofia taas puhui postauksessa vain pelosta. Tylyihin anonyymien rustaamiin kommentteihin on ihan oikein saada samalla tapaa tyly vastaus, blogien pitäjät eivät ole mitään roskakoreja joille voi kaataa kaikki patoumat ja paskat kun siltä tuntuu.

      Poista
    7. Mä kyllä ihmettelen, että täytyykö tommoseenkaan asiaan sitten puuttua, koska kyllä toi kommentti vähän vittuilulta kuitenkin kuulosta, että ei se paha oo :D Ettehän te sitä voi käsittää miten Sofia pelkää tai miltä se siitä tuntuu :D Ei kai sitä aina pelon tarvi olla niin suurta, että joutuu käymään terapiassa. Ei kannata aina aliarvioida toista ja jokainen tuntee pelon omalla henkilökohtaisella tavallaan. Älkää puuttuko jokaiseen pikkuseikkaan mikä teistä tuntuu erilaiselta, ei kaikki ole samanlaisia! Ja tossahan oli, että pelkää hämähäkkejä, tietääkseni pelko ja fobia on kaksi eri asiaa? =Dhaha

      Poista
    8. Ja jos joku lukija lähtee tommosen asian takia pois täältä niin ei voi muutakun sanoo, että parempi että lähti, ei tainnu kovinkaan kummonen *lukija* olla :=D

      Poista
    9. Mä ihmettelen sua anonyymi, et haukut Sofiaa noloks, mut kukahan se tässä on nolo ku anona täälä haukut muita.. Siis oikeesti mietippä et kuka tässä se nolo on..

      Poista
    10. Millai tuutte pärjää täs maailmas, jos noi Sofian kommentit kuulostaa teiltä vittuilut ja kun yhtä postausta ei kuullut niin koko maailma on teitä vastaan?

      Poista
    11. Anteeksi, että sekaannun, mutta erilaiset ihmiset ottaa eri asiat eritavalla, eli kaikki ei ole samanlaisia suhtautumiseltaan kuin sinä :)

      Poista
    12. Mun mielestä kyllä Sofia ylipäätänsä sanoo välillä vähän törkeesti lukijoilleen.
      Ei ole ihme, että ihmiset provosoituu, kun Sofia vastailee noin.

      Poista
    13. Musta toi on ihan itsensä puolustautumista :) Asenteella.

      Poista
    14. joo, mäki voin foobikkona sanoa, että et sä jäis kattoo sitä hämähäkkiä jos sä pelkäisit sitä yli kaiken. mulla on oksennuskammo (emetofobia) ja oon tarvinnu terapiaa, nii en mäkää missään tapauksessa jäis kattomaan ku joku oksentaa..

      Poista
    15. Mutta kun sofia ei sanonut että hänellä olisi FOBIA ! että niin

      Poista
    16. sofia on sanonut että hällä on hämähäkkifobia uusimmalla myday videollaan. mutta näin ei todellisuudessa ole.

      Poista
    17. sori siis sofias day* täytyy olla niin UNIQUE!

      Poista
  24. Kannattaa harjotella kaverin kanssa vaikka just matikkaa : ) ite ainakin hyödyn siitä tosi paljon ja tulee tajuttua vaikka mitä asioita. Sun äiti on tosi kaunis :]

    VastaaPoista
  25. en tajuu niit jotka sanoo et sulla on noussu kusi päähän ku sulla on nii monta lukijaa! se ei mun mielestä todellakaa oo totta!

    VastaaPoista
  26. Kui paska täytyy olla ettei lyhyes matikas pärjää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ei aina tarvi haukkua tollasesta. Ei kaikki ole "yhtähyviä kuin te" anonyymit. aina tulee kritiikkiä juuri teiltä.

      Poista
    2. kuinka idiootti täytyy olla ettei tajua että kaikki ei vaan osaa sitä matikkaa nii vitun hyvin?

      Poista
    3. Eihän toi,ole haukkumista.jotkut ymmärtävät myös sarkasmia xd

      Poista
    4. Lukion lyhyenmatikan kurssit ainaki 1-3 on yläasteeen kertausta. Miksi mennä lukioon jos ei pärjäää matikad ja itkeee sen peräää? Meee amikseee yolo swag

      Poista
    5. noniin antakaa olla :) paitsi että meillä ei ainakaan ollut yläasteella logaritmia, vailinnaista eikä käyräyhtälöitä... Ja kuka ei mee lukioon vaan ja ainoostaan sen takia, että on huono matikassa?:DDD

      Poista
    6. Jos on perustiedot puutteelliset,se vaikeuttaaa opiskelua,sillä asiat.ovat.vanhankertausta ja niistö soveltamista.uuden oppimseen! Tsemppiä :)!

      Poista
    7. Matikka 2 on geometriaaa! Maolista on apua:)

      Poista
  27. Minäki olin pienenä ihan dino-hullu!Voi niitä aikoja... :D


    Sun äiti on nätti!

    VastaaPoista
  28. Kun tos sun blogin yläkulmassa on aina välillä tollasia äänestä juttuja
    (niinku nytkin)ni mitä ne on ja mihin ne vaikkuttaa

    VastaaPoista
  29. Heipsun! Sulle on haaste mun blogissa ja ois ihan mielettömän siistiä jos ottaisit sen vastaan !!!! http://bananasplitbeauty.blogspot.fi/

    Ja sun äitis on supernätti!! Älä välitä ilkeistä kommenteista, vaan pidä leuka pystys ja oo oma ittes! Oot ihan mahtava tyyppi, PYSY SELLASENA !! :)

    VastaaPoista
  30. Ihana Sofia, ja oon sut äitis kanssa ihan samannäkönen ;) Kiva postaus muuten !

    VastaaPoista
  31. torkuttaminen on kivaa ;D mä torkutan joka aamu 30-35 minuuttia, kun en vaan pääse sängystä ylös XD

    VastaaPoista
  32. apuaaa tykkääkkö säki paramoresta ?:>♥ paramore on paraaaaaaas c: hayley williams <3
    mikä lempparibiisi paramorelta ? ahh ,mun lemppareita: crushcrushcrush,decode ja thats what you get ^_^ p.s, hyvä postaus !!!!:):):)):

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tykkään!:) mä tykkäään biiseistä: now, only expection, monster ja misery business :)

      Poista
  33. Se vihollissanonta tarkottaa sitä että jos joku ihminen on sun vihollinen niin se kannattaa pitää mahdollisimman lähellä sua että se ei pääse nousemaan sua vastaan ja tavallaan hyödyt siitä paljon enemmän, jos se on sun kaveri :D tai silleen jos ymmärrät!

    VastaaPoista
  34. oliks sun brune serkkus yks päivä vammalan srk talolla? :D jos ei ollu nii sitte näin sen kaksois olennon!

    VastaaPoista
  35. Olet aivan samannäköinen äitis kanssa! (: Ja kiva postaus (:

    VastaaPoista
  36. hyvä postaus! mut tosta ku kaikki kyseli sun poikaystäväs nii johtu varmaa siitä ettet muistaakseni ilmottanu blogissa mitää teijä eroamisesta.. vaikka olit sanonu/kirjottanu joskus et kyl mä sitten ilmottelen meidän suhteesta sitte yms.. mut not a big deal eli tää ei ollu mikä valitus halusin vaan sanoo tän:d

    VastaaPoista
  37. oiku sun äiti on kaunis !

    VastaaPoista
  38. nää on hyvät aakkoset ja oot nätti.

    VastaaPoista
  39. Oot nätti ja nää aakkoset on hyvät :)

    VastaaPoista

Vain asiallisia kommentteja! :) Kiitos!
Kamera on Nikon d3100
Olen 175 cm pitkä
Käyn salilla nimeltä Kuntokeidas
Muokkaan videoitani Windows Movie makerilla
Videokamerani on JVC everio
Muokkaan kuviani Windowsin ohjelmalla
Bannerin teen paintilla