tiistai 15. huhtikuuta 2014

Wanhat 2014

Mooii,

Heh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.Vaikka wanhoista onkin jo melkonen tovi, ne kaks päivää on yhä kirkkaasti mielessä. Voisin ensin vetää jonkin pienen yhteenvedon niistä ja sitten paneutua tarkemmin niihi kahteen päivään. Wanhoista jäi tosi hyvä mieli ja ne kaks päivää oli kyllä aivan ihania.. Oon yläasteesta oottanut wanhoja ja sitten oli vihdoin mun aika tanssia. Sain nauttia kaikista katseista ja prinsessakohtelusta. Pieniä kommelluksia tietysti kävi, sehän on ihan normaalia. Esimerkiksi, ei lyhennetty äidin kanssa mekkoa tarpeeks, ja sehän tuottikin sit tietyissä tansseissa ongelmia, mm. Salty dogissa (tai miten ikinä kirjotetaankaan). Ja jossain tansseissa vähän meni askeleet sekasin, sekä mun kamerasta loppu akku ensimmäisenä päivänä, enkä löytänyt sen laturia mistään.. Jep! No, onneks kavereilla oli kamerat ja käytinkin ahkerasti mun omenaa :D Noniin, voisin nyt paneutua ensimmäiseen päivään.

Torstaina 4.2 oli ensimmäiset tanssit Hämeenkaaressa, jonne vanhemmat ja sukulaiset tulivat katsomaan. Jännitti iha hirveesti, varsinkin siinä kun se alotusbiisi lähti soimaan ja ruvettiin kävelemään Kallen kanssa. Jännitys kyllä laantu heti alotustanssin jälkeen, ja sitten meni kaikki hyvin. Mekon halmetta kirosin kyllä moneen kertaan, mutta yritin silti nauttia tanssimisesta ja siitä hetkestä. Armoton kuuma siinä tuli, mutta onneks oli kilo meikkiä naamassa niin ei näkynyt naamasta, paisi semmonen mukava kiilto. Kerron lopussa vinkkejä yms mitä kannattaa ottaa huomioon jos itse aijot tanssia wanhat.
Olin tositosi tyytyväinen mun kampaukseen, minkä mä itseasiassa vaihdoin itse wanhojen tanssi päivänä. heheh.. Aika riski, mutta se kannatti! Sillä koekampauksesta en erityisesti syttynyt, vaikka se ihan kiva olikin, en uskaltanut siinä tilanteessa sanoa (tyhmä minä) vaan itse päivänä sanoin, että tehdäänkin näin.. :D Mutta onneksi sanoin! Itse meikkasin itteni, ja meikkiin olin kyllä tosi tyytyväinen :)
(anteeks  kännykkäkuvista no can do)
 Eka päivä oli pulkassa ja oli ehkä paras tunne ikinä saada se mekko ja alushame pois päältä! Sitten kunnon yöunet ja valmistautuminen seuraavaan päivään, millon tanssittiin ala-asteella, kaurialan yläasteella ja meijän koululla. Kampauksen kanssa oli yllättävän helppo nukkua, vaikka pahaa pelkäsin etten saa ollenkaan nukuttua. Kaikki tanssit suju taas hyvin, lukuunottamatta että melkein kaaduin pari kertaa yläasteella kun astuin mun helman päälle :D Lempitanssit oli muuten mun mielestä salty dog ja virgini. Kirjotusasusta en mee takuuseen. Inhokein oli wienin walssi koska siinä pyörittiin niin paljon ja se oli aika tylsä. Meijän koululla oli myös oma tanssi minkä löytää youtubesta vaikka hakusanalla "Kaurialan lukion omatanssi 2014"
Wanhojen jälkeen oli jatkot Satulinnassa. Oli huippujatkot, niistä ei oo kauheesti puhuttavaa. kröhöm :D

 Kalle, minuun ihanin paras pari :)))
 Mä nyt näytän tässä ihan hirrveeeltä, mutt kattokaa Kalleaaa :')

Se tunne kun sai kampauksen pois....!!

Jatkoihin valmistautumista :)
 Autossa matkustelu toi omat haasteensa :DD

Ja nyt ne vinkit!
1. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että muista varmistaaa, että kamerassa  on akkua, ja etsi laturi tarpeeksi ajoissa. 
2. Ota mukaan; puuteri + sivellin, topsipuikkoja, huulipuna/kiilto, lakka, hajuvesi/dödö, rakkolaastareita
3. Vesipullo ja joku pieni eväs saattaa pelastaa päivän!
4. Kannattaa käyttää tanssikenkiä paljon ennen varsinaisia tansseja rakkojen välttämiseksi
5. Varmista, että alushame on oikean kokoinen, ettei tarvii nykiä ylöspäin
6. Kannattaa ottaa koekampaus, ja uskalla sanoa jossei kampaus miellytä.

Antakaa vaan muitakin neuvoja jos tulee mieleen jotain! :) Mutta all in all, wanhat oli mahtava kokemus, ja suosittelen ehdottomasti kaikille joilla siihen on mahdollisuus!
Gadgetissa oli virhe