Heisan,
En yleensä tee tämmösiä avautumispostauksia, mutta aattelin, että nyt olis sen aika.
Avautumisen kohde on semmonen asia joka pyörii mun elämässä ihan koko ajan! Mä mietin sitä joka päivä ainakin kerran jos en useemmin ja kaikki mitä teen yleensä pyörii sen ympärillä. Nimittäin
paino.
Ja tästä ei oo tarkotus tulossa mikään agstipostaus, vaikka vähän siltä kuulostaakin. Let's get started!
Jo ykkösluokalla muo kiusattiin mun lihavuudesta, ja sitä jatkuu tänä päivänäkin, onneks ei niin paljoa. En oo saanu haukkumisesta mitään elinikäsiä traumoja, vaan ehkä enemmänkin itselutottamusta, joka menee vuoristorataa.
Joskus tunnen olevani läskein ihminen päällä maan ja joskus voin jopa kattoo peilistä itteeni ja todeta "oho en ookkaan niin kamalan näkönen.."
Mä muistan kesälomalla kun mentiin seiskalle ajattelin, että jes nyt tää haukkuminen ja nälviminen loppuu! Mutta luulin väärin.
Palataan takas ala-asteelle. Muistan kun kerroin yhelle pojalle, että mä näytän lihavalta tässä paidassa. Luulin saavani jotain "etkä näytä!" -kommenttia mutta hah luulin taas väärin. Sieltä tuli sen sijaan "no niin näytät, mikset sä laihduta?" AI MIKSEN MÄ LAIHDUTA? Toi ei kuulosta pahalta, mutta se tuntuu ihan järkyttävän pahalta. Miksen mä laihduta? Kyllä mä juma vie oon yrittäny, ja yritän yhä edelleen! Mutta se vaan ei toimi, enkä mä tiedä miksi! Sitten muistan kun seiskalla vaihdettiin opon luokassa paikkoja, jäin siihen seisomaan ja odottamaan koska mun nimi sanotaan, että saan uuden paikan. Sitten yks poika jonka paikan vieressä mä ilmeisesti seisoin huusi sieltä takaa "Hei, sä viet koko käytävän!" Mä en kertakaikkiaan pystyny sanomaan mitään, nielin vaan tuskallisesti kyyneleet kurkusta alas ja siirryin.
Mä muistan itseasiassa jokasen, ihan jokaikisen kommentin mun lihavuudesta! Ne ei ihan helposti unohdu, vaikka toivois niin.
Ala-asteella mä menin aina vessaan ja itkin siellä itkuni ja tulin takas ja väitin että kaikki oli okei, vaikkei ollut.
Sitten mä söin suruuni ja lihoin taas. Mutta onneks en enään tee niin.
Nykyään jos joku haukkuu muo lihavaks tai jollain muulla nimellä, mä en välitä.
Ala-asteella mun ongelma oli se, että muut haukku muo. Nyt mulla on se ongelma, että haluun muuttua.
Ehkä jos nyt jotain "traumoja" ala-asteelta jäi oli se, että mulle on annettu kuva, että olen jumalattoman läski ja mun pitää laihtua nyt!
Mun yleisin laushadus mun päässä on "kyllä sä voit vielä tänään syödä herkkuja, huomenna alotat hirveen rääkin!" Se helpottaa oloa hetkeks...
Joka ikinen ilta mä mietin, että olisimpa alottanu laihdutuksen sillon ja sillon niin nyt olisin niin ja niin laiha.
Tää on niin ärsyttävää ja sisintä riistävää touhua, että...
Katon itteeni aina niistä isoista näyteikkunoista, että hyi kun mä näytän läskiltä, en haluu sitä tunnetta!
Mutta.... kaiken tän jälkeen, mä oon itseasiassa tyytyväinen siihen miltä mä näytän.
Mä oon itteni mielestä ihan nätti, en mikään supermalli, oon ymmärtäväinen, positiivinen ja sillai.. mutta kaiken ton eelle mä laitan mun vartalon? MIKSI MIKSI MIKSI? Se tulee aina tielle..
Ja te ihanat jotka jaksatte tähän kommentoida, niin ei pliis mitään "sä et ees oo läski" -kommentteja.. Mä en osaa vastata niihin.. Eikä ne auta asiaa mitenkään, koska itteni mielestä oon lihava.
Tätä on vaikee lopettaa... mutta sanon sen, että oon tullu kiusaamisen myötä vahvemmaks ja itsevarmemmaks ihmiseks, mutta silti sisältä päin mä oon hajalla. Ja kaikki mun vartalon takia. Piste
