tiistai 15. huhtikuuta 2014

Wanhat 2014

Mooii,

Heh, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.Vaikka wanhoista onkin jo melkonen tovi, ne kaks päivää on yhä kirkkaasti mielessä. Voisin ensin vetää jonkin pienen yhteenvedon niistä ja sitten paneutua tarkemmin niihi kahteen päivään. Wanhoista jäi tosi hyvä mieli ja ne kaks päivää oli kyllä aivan ihania.. Oon yläasteesta oottanut wanhoja ja sitten oli vihdoin mun aika tanssia. Sain nauttia kaikista katseista ja prinsessakohtelusta. Pieniä kommelluksia tietysti kävi, sehän on ihan normaalia. Esimerkiksi, ei lyhennetty äidin kanssa mekkoa tarpeeks, ja sehän tuottikin sit tietyissä tansseissa ongelmia, mm. Salty dogissa (tai miten ikinä kirjotetaankaan). Ja jossain tansseissa vähän meni askeleet sekasin, sekä mun kamerasta loppu akku ensimmäisenä päivänä, enkä löytänyt sen laturia mistään.. Jep! No, onneks kavereilla oli kamerat ja käytinkin ahkerasti mun omenaa :D Noniin, voisin nyt paneutua ensimmäiseen päivään.

Torstaina 4.2 oli ensimmäiset tanssit Hämeenkaaressa, jonne vanhemmat ja sukulaiset tulivat katsomaan. Jännitti iha hirveesti, varsinkin siinä kun se alotusbiisi lähti soimaan ja ruvettiin kävelemään Kallen kanssa. Jännitys kyllä laantu heti alotustanssin jälkeen, ja sitten meni kaikki hyvin. Mekon halmetta kirosin kyllä moneen kertaan, mutta yritin silti nauttia tanssimisesta ja siitä hetkestä. Armoton kuuma siinä tuli, mutta onneks oli kilo meikkiä naamassa niin ei näkynyt naamasta, paisi semmonen mukava kiilto. Kerron lopussa vinkkejä yms mitä kannattaa ottaa huomioon jos itse aijot tanssia wanhat.
Olin tositosi tyytyväinen mun kampaukseen, minkä mä itseasiassa vaihdoin itse wanhojen tanssi päivänä. heheh.. Aika riski, mutta se kannatti! Sillä koekampauksesta en erityisesti syttynyt, vaikka se ihan kiva olikin, en uskaltanut siinä tilanteessa sanoa (tyhmä minä) vaan itse päivänä sanoin, että tehdäänkin näin.. :D Mutta onneksi sanoin! Itse meikkasin itteni, ja meikkiin olin kyllä tosi tyytyväinen :)
(anteeks  kännykkäkuvista no can do)
 Eka päivä oli pulkassa ja oli ehkä paras tunne ikinä saada se mekko ja alushame pois päältä! Sitten kunnon yöunet ja valmistautuminen seuraavaan päivään, millon tanssittiin ala-asteella, kaurialan yläasteella ja meijän koululla. Kampauksen kanssa oli yllättävän helppo nukkua, vaikka pahaa pelkäsin etten saa ollenkaan nukuttua. Kaikki tanssit suju taas hyvin, lukuunottamatta että melkein kaaduin pari kertaa yläasteella kun astuin mun helman päälle :D Lempitanssit oli muuten mun mielestä salty dog ja virgini. Kirjotusasusta en mee takuuseen. Inhokein oli wienin walssi koska siinä pyörittiin niin paljon ja se oli aika tylsä. Meijän koululla oli myös oma tanssi minkä löytää youtubesta vaikka hakusanalla "Kaurialan lukion omatanssi 2014"
Wanhojen jälkeen oli jatkot Satulinnassa. Oli huippujatkot, niistä ei oo kauheesti puhuttavaa. kröhöm :D

 Kalle, minuun ihanin paras pari :)))
 Mä nyt näytän tässä ihan hirrveeeltä, mutt kattokaa Kalleaaa :')

Se tunne kun sai kampauksen pois....!!

Jatkoihin valmistautumista :)
 Autossa matkustelu toi omat haasteensa :DD

Ja nyt ne vinkit!
1. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen, että muista varmistaaa, että kamerassa  on akkua, ja etsi laturi tarpeeksi ajoissa. 
2. Ota mukaan; puuteri + sivellin, topsipuikkoja, huulipuna/kiilto, lakka, hajuvesi/dödö, rakkolaastareita
3. Vesipullo ja joku pieni eväs saattaa pelastaa päivän!
4. Kannattaa käyttää tanssikenkiä paljon ennen varsinaisia tansseja rakkojen välttämiseksi
5. Varmista, että alushame on oikean kokoinen, ettei tarvii nykiä ylöspäin
6. Kannattaa ottaa koekampaus, ja uskalla sanoa jossei kampaus miellytä.

Antakaa vaan muitakin neuvoja jos tulee mieleen jotain! :) Mutta all in all, wanhat oli mahtava kokemus, ja suosittelen ehdottomasti kaikille joilla siihen on mahdollisuus!

34 kommenttia:

  1. Voi että oot ollu kauniina! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana sofia! :) Ihana mekko. <3

    VastaaPoista
  3. oot ollu tosi nättinä! :) toi koekampaus on ehdoton jos oikeesti on tarkka miten hiukset laitetaan. Itse menin laittamaan hiukset edellisenä iltana ja lopputulos oli katastrofi. Revin kampauksen heti kun olin päässyt autoon ja tuntui siltä ettei mulle tuu mitään wanhoja. Onneksi ihana äitini laittoi aamulla kampauksen johon olin erittäin tyytyväinen. Suosittelen siis ehdottomasti koekampausta, sillä voi pelastaa itsensä ylimääräiseltä stressiltä! :)

    VastaaPoista
  4. Apua kun oot ollu kauniina :) ♥

    VastaaPoista
  5. uuuu tosi kivalta ja kauniilta näyttää! melekosta silimänruokaa tuo kalle ;) kelpaakelpaa

    VastaaPoista
  6. joo mekkoa pitää lyhentää tosi paljon! kannattaa kans olla balleriinat ja ne perus tanssikengät mukana, oli oikeesti suoranainen helpotus!:) + ei liikaa stressiä, otat vaan rennosti. siinä minu vinkit!:)

    VastaaPoista
  7. mukaan kannattaa ottaa myös hakaneuloja ja jesaria! niillä voi kasata hajonneen helman (tai jalat, mun tapauksessa ei rakkolaastaritkaa pysyny...)

    VastaaPoista
  8. Voitko tehä jostai noista meikeist tutoriaalia? :) beautiful girl

    VastaaPoista
  9. http://www.youtube.com/watch?v=mV_xQuIiLJg

    ooks sä tos videol tanssimas? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se oo:) Sofia on Kaurialan Lukiossa:)

      Poista
  10. Vähänkö sul on ihana mekko ollu nois wanhois,miun serkku katto ihan samallaist♥

    VastaaPoista
  11. Ku sulla on siniset silmät ja toi sun hame on tollanen liila (en oikeesti oo ihan varma väristä mut anyways) niin näyttää todella kauniilta :)

    VastaaPoista
  12. Jos tanssikengissä on korkoa niin mukaan myös ehdottomasti balleriinat tai sukat, mulla nimittäin lensi korot jalasta varsinaisena wanhojenpäivänä ku niillä oli kävelly vuorokauden ni ei tuntunu enää erityisen kivalta. Me tanssittiin myös hallilla jossa on tekoruoho niin sielä ei pysynyt edes pystyssä koroilla ku se korko uppos sinne ruohoon koko aika ja oli liian pehmeä niin ite päädyin vaan tanssimaan paljain jaloin sen kerran.

    VastaaPoista
  13. Kivoja kuvia ja nätti kampaus! Ja jos voin jotain vinkkejä antaa niin ainakin tosta kampauksesta, (kun ite opiskelen parturi-kampaajaksi) niin kannattaa kertoa kampaajalle tarkasti minkälaista haluaa mitä kohtaa hiuksista haluaa kiinni, saako olla kiharaa, nutturaa, lettejä ym. ja kuva on aina plussaa. Ja kannattaa tietty käydä koekampauksessa jos on yhtään epävarma kampauksesta! Niin ja kannattaa ottaa myös muutama vara pinni mukaan jos joku kohta on huonosti ja joku pieni vahvapitoinen lakka.

    VastaaPoista
  14. Ei liity aiheeseen, mutta...
    olen 16-vuotias tyttö, joka on noin 159 cm pitkä. Painoa mulla on 66-67,5 kiloa. Olenko mielestäsi yylipainoinen? Tahtoisin laihtua 59-60 kiloon. Olisko sulla vinkkejä? :)
    Kiitos jo etukäteen.

    yeah

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syö vähemmän, liiku enemmän.

      Poista
    2. Ano hei! Se ei aina mene noin! Kaikki ei välttis laihdu! Ei sun tarvii paljoo vähentää ruokaa kunhan syöt terveellisesti! Tsemppiä!:)

      Poista
    3. se menee AINA noin. niin elimistö toimii

      Poista
    4. Sitä paitsi kaikki ei edes laihdu! Ja kyl voi herkutella ja syyä epäterveellistä kunhan muistaa liikkua!:) tätini on personal trainer!(:

      Poista
  15. Hei olis kiva jos tekisit tästä videon, johon vaik keräisit kysymyksiä

    VastaaPoista
  16. Oi miten upeelta oot näyttäny! Ihana mekko sopi sulle täydellisesti ! Meikistä ois kiva saada tutoo :3

    VastaaPoista
  17. Jos joku toinen tekee meikin niin sekin kannattaa kokeilla ennen prinsessapäivää...kokemuksella kauheat kulmat ja muutenkin pettymys koko meikki :/

    VastaaPoista
  18. Kannattaa myös ottaa mukaan ihoteippiä, varsinkin, jos tanssii olkaimettomassa hameessa. :) Myös hakaneulat on käteviä, jos mekkoa joutuu korjailemaan. Suosittelen myös puuteripaperia, sillä se imee rasvaa iholta. Jos lisää koko ajan puuteria, se ei näytä välttämättä kivalta, koska silloin tulee helposti sellainen "pakkeli-iho". :D

    VastaaPoista
  19. Oot vähän lihava... :) Ei pahalla!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  20. Hei huomasin että et aijokkaan kirjoittaa psykaa... Ite oon miettiny tota juttua et kirjotanko psykan ku se on niin monipuolinen aine ja vähän vaikeahko.käsitteet ym. Oliko sulla samanlaisia ajatuksia?Oi ihanaa jos vastaisisit tähän :DJa olis mukava kuulla sun ajatuksia sulla on tällä hetkellä kirjoituksista tai vaikka sit elokuussa kun sun vika vuos alkaa. Itellä toinen vuos alkaa ens syksynä ja kirjotukset luo pieniä paniikkikohtauksia jo tällä hetkellä.. Onks sul ollu koskaan sellasii hetkiä jollon lukion valitseminen on tuntunu huonolta valinnalta?Ja tähän loppuun haluun sanoo vaan et oot iha huippu tekemään videoita! :)

    VastaaPoista
  21. Voisitko postata tää alkaa käydä tooooosiiii tylsäks!??

    VastaaPoista
  22. jos sua ei oikeesti kiinnosta enään bloggaaminen niin LOPETA koko paska.
    susta ei kuulu viikkoihin mitään ja sit tulee postaus "anteeks ku en oo postannu..." sit parin päivän sisään tulee "kunnon" postaus ja taas ikuisuuksien hiljaisuus... sä olit ennen mun esikuva, mutta enään en haluu tollasta ihailla joka pitää tuhansia lukijoita itsestään selvyytenä. sä oot todellaki muuttunu, ennen olit ystävällinen ja ihana. nyt oot ***, *** ja ***

    VastaaPoista
  23. Ei kai mitään kamalaa/ikävää/surullista oo tapahtunut. ku et postaa
    meillä on sua ikävä

    VastaaPoista
  24. Voisitko pliis sitä videoo tai postausta tehä ?!!?

    VastaaPoista
  25. 2014 vuonna oot postannu 5 kertaa ja vaan pari niisrä on kunnollisia... onks sulla nyt joku henkilökohtanen syy vai onks sulla vaan menny täysin into koko paskaan. minä ja muut tuhannet lukijat ootetaan uutta postausta mutta sitä ei vaan näy... olis ystävällistä ees ilmottaa että pidät super pitkää taukoo tai lopetat. tolla tahdilla ja asenteella saat paskat niskaas aika pahasti. sä oot mun esikuva silti.

    VastaaPoista
  26. Kuinka noppeesti hankit mekon ja parin noihin wanhoihin?

    VastaaPoista

Vain asiallisia kommentteja! :) Kiitos!
Kamera on Nikon d3100
Olen 175 cm pitkä
Käyn salilla nimeltä Kuntokeidas
Muokkaan videoitani Windows Movie makerilla
Videokamerani on JVC everio
Muokkaan kuviani Windowsin ohjelmalla
Bannerin teen paintilla