tiistai 19. marraskuuta 2013

Outside theres a bird and its singing

Heipsaan,

Muo ärsyttää suuunnattomasti saamattomat ihmiset, ja nyt mä olen itse semmonen... Tällä hetkellä kun katon peilin, sieltä katsoo oikea saamattomuuden perikuva! Ärsyttää niin paljon... Mulla olis koko ajan jotain kouluhommia, mutta sysään niitä aina eteenpäin ja sitten jakson lopussa huomaan että mulla on kasa tekemättömiä tehtäviä. Tänäänkin pääsin koulusta 13:15 ja mulla olis ollut koko päivä hyvää aikaa tehdä ne koulujutut pois alta, mutta ei.. Sen sijaan päätän vähän ensin syödä, sitten katon telkkaa ja sen jälkeen meen päiväunille, mitkä venähtää sen suunnitellun puolen tunnin sijasta kahteen tuntiin, ja huppista kello onkin jo 17, enkä jaksa enää tehdä mitään.. Onko kellään muulla samaa ongelmaa?? Haluun eroon tästä, ja alkaa pärjätä koulussa paremmin! Mulla on tullut nyt jonkin verran poissaoloja, ei nyt mitenkään suunnattomasti (6 selvittämätöntä) ja tunneilla kuuntelen yleensä musiikkia ja nukun.. Tää ei tosissaan oo mitään ylpeilyä mun huonosta koulunkäynnistä, vaan turhautumista itteeni! Ehkä sen tekee tää niin nopeesti tuleva pimeys tai jotain.. Nyt on kyllä ryhdistäydyttävä jos joskus aijon saada päähäni sen valkolakin!
Ainiin, ei tää valitus vielä tähän lopu.. Mua ärsyttää ittessäni myös se, etten osaa elää hetkessä. Aina odotan jotain, yleensä viikonloppua tai jotain tapahtumaa. En osaa mennä vaaan hetkessä, vaan koko ajan mietin tulevaa. Sen takia aika menee tosi hitaasti..
Okei, en jaksa enää valittaa ittestäni :D Mites teillä menee? Mulla menöö muuten ihan hyvin :) Oltiin Karon kanssa viikonloppuna taas Lapualla, ihanaa päästä aina sillön tällön pois Hämeenlinnasta. Meillä oli tosi hyvä reissu, paitsi sunnuntaina kun oltiin lähössä ja mentiin s-joen juna-asemalle.. Oli täyttä kaaosta. Ensinnäkin mentiin kauheella kiireellä sinne assalle että päästään junalla mikä lähtee 15:46. Juostiin sinne lipunmyyntiin, ja siellä on ihan hemmetisti porukkaa. Huomataan, että se juna on peruttu. Noh, mennään sitten junalla mikä lähtee 16:38.. Otetaan uus jonotuslippu, meillä lipussa lukee 322 ja jono menee 230 jossain.. Siinä sitten odoteltiin ja tajusin, että mun pitää mennä nostamaan rahaa kun ei oo käteistä. Lähin automaatti ei oo käytössä, joten kävely jonnekkin kauas hakemaan rahaa.. Jono ei tunnu liikkuvan mihinkään, ja 5 minuuttia ennen meidän seuravan junan lähtöön, jono menee vasta jossain 300, eli ei ehditä ostaa lippua asemalta vaan pitää ostaa junasta, eli tulee olemaan hemmetin kallista. Sitten tajutaan, ettei ihmiset mee niitten jonotusnumeroitten mukaan, vaan änkee siihen kun tulee tilaa. Tehtiin sitten samoin, ja saatiin liput ostettua sieltä halvemmalla. Kauheella juoksulla junaan, ja tulee kuulutus: "Juna on myöhässä 15 minuuttia aikataulusta, teknisten vikojen vuoksi" Aha okei kiva.. Huomataan että ollaan vaunussa 3, ja meidän paikat on vaunussa 12... Helvetinmoinen raijaus niitten meijän makuupussien ja painavien kapsäkkien kanssa junan toiseen päähän. Vihdoin päästiin sit paikoille, ja päästiin kyllä Hämeenlinnaan..
Semmosta. Tätä jaksoa on onneks jäljellä enää kaks viikkoa, koska vihaan tätä koeviikotonta tsydeemiä niiiiin niiin paljon! Sitten alkaakin wanhojen tanssikurssi, iiik :>



Mietin, että voisitte tähän kyseiseen postaukseen kysellä mitä mieleen juolahtaa (ei pliis mitään, "kuinka pitkä oot?, mikä on sun lempiväri? mikä on sun lempieläin?" koska ne on himotylsiä vastata) ja vastailen niihin viikonlopun aikana ja julkasen sitten ensiviikolla vaikka, jos ehin :)



96 kommenttia:

  1. toi saamattomuus on sama ongelma mullakin. se sit kostautu ja parista kokeesta tuli tosi huonot numerot ja yhtäkkiä havahduin siihen, et numerot vaan laskee ja laskee ja keskiarvo tippuu roimasti. sit päätin nostaa numerot takas ja nyt on semmonen motivaatio et huhhuh :) heti oon päässyt takas vanhalle tasolleni. kannattaa vaan yrittää jaksaa puristaa pieni aika ja sit pitää löhöpäiviä :D ne auttaa! ja kysymys: Tiedätkö yhtään mihin meet lukion jälkeen? Minne? Ja minne haluaisit ehkä muuttaa tulevaisuudessa?

    VastaaPoista
  2. Mitä meinaat tehä lukion jälkeen?
    Mitä muuttaisit viimeisen 2 vuoden ajalta?

    VastaaPoista
  3. Kannattaa vaan koittaa saaha kaikki tehtävät tehtyä sillo ku ne annetaan, ei tarvi sitte myöhemmin ressata niistä! Itellä se toimii! Ja sitte voi ottaa myöhemmin vähän rennommin! Meillä on nyt koeviikko meneillään, muut on ihan hermona kaikkien tehtävien kans, ite oon tehny ne jo aikoja sitte. Mutta tsemppaat vaa itteäs, nii kyllä se siitä! (:

    VastaaPoista
  4. Mitä arvosanoja aijot lähteä hakemaan kirjotuksista ja mihin sulla pitäs olla mahollisuus syn nykysellä koulumenestyksellä? Ja mitä mieltä oot seurustelusta ja rakkaudesta?

    VastaaPoista
  5. Minkälaiseksi kuvaisit tyyliäsi?
    Mistä kolmesta ominaisuudestasi haluaisit eroon?
    Mitä sinulla on sellaista, josta muut voivat tulla kateellisiksi?
    Millainen oppija olet?
    Mitä aijot kirjoittaa ylppäreissä ja millaisia tavotteita sulla on niiden suhteen?
    Mikä on kuudes aistisi?
    Ärsyttävin sanonta?

    VastaaPoista
  6. Mul on sama toi et ootan aina jotain tulevaa (esim. Viikonloppu,lomat yms.yms.) :D

    VastaaPoista
  7. Millaisena näet itsesi 10 vuoden kuluttua? 😊

    VastaaPoista
  8. Haluisitko olla mielummin zombie vai vampyyri? :3

    VastaaPoista
  9. Mitkä on sun top 5 meikki tuotetta? Ihan sillee merkki ja muut :)

    VastaaPoista
  10. millanen oli sun ripari?ja mitä mieltä olit?
    mitä kolmea et koskaan haluaisi tehdä ammatiksesi ja miksi?
    lapsuuden toiveammattisi?
    parasta viime kesästä?
    taidat tykätä kiinalaisesta? tai sen kuvan oon saanu joskus :D

    kiitti jos vastaat noihin :)

    VastaaPoista
  11. Sulla on tosi ihana blogi! Oot rohkee ku uskallat kertoo avaoimesti sun elämästäs! :)) ja mun neuvo on vaan et nukut öisin tarpeeks ja syöt hyvin ja monipuolisesti ja on kai kaikilla on vaiheita millon menee huonommin ja joskus paremmin;)) ja joskus läksyt unohtuu tai koulu ei kiinnosta mut kukaan ei oo täydellinen!! Ihana blogi ja tosiaan 100% aito! :)))

    VastaaPoista
  12. Mullaki just iha hirvee stressi koulujuttujen takii. Ku mä oon erääs kahvilassa työssäoppimassa ja nyt on näyttöviikko meneillään... tänään oli eka näyttö ja se meni yllättävän hyvin. Silti pelottaa, että kyselin liikaa neuvoja ja sen takia arvosana siitä päivästä laskee... Mutta ei se varmaan, kunhan vaan hermoilen taas turhaan. Ja sitte torstaina on arviointi... Se jännittää todella paljon... Mutta eniten tällä hetkellä jännittää huominen näyttö, mikä on näytöistäni vaikein. Mutta eiköhän sekin hyvin mee. Kunhan vaan en tee mitään peruuttamatonta, niin eiköhän kaikki mee ihan just niiku pitääkin. Ja olis iha hemmetin kiva saada hyvät arvosanat, kun kerran muuten työssäoppiminen on sujunu niin kivasti. Mutta tsemppiä sulle koulujuttujen kans! Kun kerran olet muutenkin ollut niin ahkera aina koulun suhteen, niin eiköhän se motivaatio jostain aina löydy. Älä luovuta! Sä löydät sen motivaation kyllä taas! :)

    VastaaPoista
  13. ootko sinkku tällä hetkellä? liittyikö se aikasemmin mainitsemasi ihmissuhde ongelma johokin poikaan? onko lukio raskasta? paljon oli keskiarvosi lukioon mennessä?itse olen nimittäin pian sen valinnan edessä enkä tiedä yhtään pärjäänkö lukiossa 7.8 keskiarvolla :)?

    VastaaPoista
  14. Millaista elämäsi on 10 vuoden päästä? Mihin muuttaisit jos raha yms ei olisi este?

    VastaaPoista
  15. Voitko tehä päivitetyn What's on my iPhone - videon ? (:
    Mitä mieltä oot Isac Elliotista ?
    Milloin viimeks itkit ja miks ?
    Tykkäätkö Demi Lovatosta ?
    Juotko kahvia ?
    Onko kukaan koskaan satuttanut sua fyysisesti ?
    siin on jotain ! :')

    VastaaPoista
  16. tsemppiä kouluun!Pitää vaan päättää että nyt tai ei koskaan!Tee vaikka tosi suunnitelmallinen aikataulu itselles tän kiireen aikana ja pidät vaan kiinni niistä aikatauluista millon teet ja mitä.Kyllä se siitä.Älä stressaa liikaa:)
    Itselläkin joskus on tollasta ja sitte marisen ittelleni kun en oo saanu mitään aikaseks ja numerot huononis..:D se ärsyttää eniten :S

    MUTTA KETÄ KÄVIT MOIKKAAMASSA LAPUALLA?asun sielläpäin joten ois kiva tietää:))

    VastaaPoista
  17. Kuvaile vanhojen mekkoa 3 sanalla?
    3 parasta asiaa ulkonäössäs?
    Ketä ihailet?
    Mitä numeroita saat yleensä nyt kokeista?
    Mitä vihaat?
    Mitä rakastat?
    Missä asioissa haluisit parantaa?
    Liikutko paljon?
    3 lempi blogia?
    Suurin toivees tällä hetkellä?

    VastaaPoista
  18. mitä haluaisit että sinulle tapahtusi tulevisuudessa?

    VastaaPoista
  19. Mulle kävi samanlailla sillon ku alotin dokaamisen viikonloppuisin, odotti vaan vkl bileitä ja viikolla ei huvittanut tehdä mitään. Kannattaa panostaa terveellisiin elämäntapoihin, että mieliala pysyy tasaisena ja jaksaa tehdä hommia. Alkoholi laskee hyvin serotoniini tasoja, jolloin ei huvita tehdä mitään..

    VastaaPoista
  20. Nyt kannattaa vaa nostaa ittesä sängyltä ja alkaa tekee ees vähä hommii.. Illalla on sitte hyvä mieli ja motivaatio noussu, ku saa jotaa aikaseks :-) nouseminen on aina vaikeinta :-D terveisin Emma, jolla on sama ongelma :d

    VastaaPoista
  21. Koita jaksaa puurtaa arjessa, kyl se siitä!
    Ja oot muuten ihan superkaunis ja ihana, oon seurannu sun blogiis nyt melkeen vuoden, ja aion jatkaa, tää on kiva blogi! Tsemppii lukioon ja wanhojen tansseihin!!
    Kysymys: Missä maissa oot käyny / haluaisit käydä? :)

    VastaaPoista
  22. saat valita vaihtoehdoista vaan toisen!

    - Saisit kyvyn lukea vain perheenjäseniesi ajatuksia VAI saisit kyvyn lukea vain kaveriesi/ystäviesi ajatuksia?

    - Joutuisit juomaan 2 litraa fantaa ja saisit sen jälkeen itsellesi 25 euroa VAI joutuisit juomaan 2 litraa coca colaa ja saisit sen jälkeen itsellesi 20 euroa?

    - Joutuisit luopumaan suklaasta 2 kuukaudeksi VAI joutuisit luopumaan sipseistä 3 kuukaudeksi?

    - Pääsisit ilmaiseksi Musen keikalle VAI pääsisit ilmaiseksi Rihannan keikalle?

    - Pääsisit 3 viikoksi kiertämään Australiaa VAI pääsisit 3 viikoksi kiertämään Kaliforniaa?

    ja voitko vastata näihin videolla? :)

    VastaaPoista
  23. Näin teiät siel seinäjoen asemalla, ite myös tuskastuneena vrn touhusta :D

    VastaaPoista
  24. Mitä sanaa toistat paljon? Jos voittaisit 1000 euroa, mitä tekisit sillä? Mitä kannat aina mukanasi? :)

    VastaaPoista
  25. Ku kirjotit tossa alussa tosta saamattomuudesta, siitä ku päivät menee nukkuen ja telkkaa kattoen... ja koko ajan vaa oottaa tulevaa (viikonloppua) , ni ihan ku oisit musta kirjottanu... siiis mä oon niin saman- lainen ja inhoon sitä, mä oon yrittäny ryhdistäytyy koulun suhteen mut.. :D :D

    VastaaPoista
  26. kysymys: Jos olisit päivän poika, mitä tekisit?
    mikä eläin kuvaa sua parhaiten? miksi?
    kuinka monta sellaista ystävää sulla on joiden kanssa voit puhua mistä tahansa?

    VastaaPoista
  27. mä näin sut ja karon seinäjoen asemalla kun jonotitte siel ja teil tuli kauhee kiire :D

    VastaaPoista
  28. oletko tyytyväinen ulkonäköösi, mitä muuttaisit?
    harrastatko mitään, jos et niin mitä teet vapaa-ajallasi?
    mitä toivot joululahjaksi ja odotatko joulua?
    mikä on talvella mukavinta ja pidätkö talvesta?

    VastaaPoista
  29. missä näet itsesi 15 vuoden jälkeen?
    Onko sulla poikaystävää?
    Milloin sait ensisuudelmasi?
    Mikä oli pienenä unelma ammattisi?
    Nolo tilanne?
    Haluatko lapsia?
    Suurin ostos?
    Luetko paljon?
    Mitä tekisit jos sun veli hyppäis kallionkielekkeeltä alas?

    VastaaPoista
  30. Voin myöntää tuollaisen saamattomuuden itsessänikin :-D mitään ei jaksa tehdä, ja kaikki muut asiat alkavat kiinnostaa kun pitäisi lukea/tehdä läksyt yms, jopa siivoaminen! Kannattaa kuitenkin nyt kakkosella vielä virkistyä, itse olen abi ja töitä on _ihan_liikaa koska olen jättänyt kaiken viime tinkaan. Jos tekee työt ajoissa (eikä juhli joka viikonloppu......) niin kyllä abivuodestakin tulee selviämään :) aina vaan täytyy patistaa itsensä lukemaan, kun tuntuu siltä että huvittaisi tehdä jotain mutta, vaikka olisi kokeet tai läksyt tms. Tsemppiä, älä raada liikaa :)

    VastaaPoista
  31. 1. Katotko salkkareita?
    2. Mikä eläin olisit jos olisit eläin?
    3. Jos muuttaisit nimesi mikä se olisi?
    4. Nimesi, jos olisit poika?

    Saisit siis ite päättää noi nimet ^^ :D


    Oot btw tosi nätti ja mukavan olonen ! :>

    VastaaPoista
  32. kuinka paljon käytät alkoholia?

    VastaaPoista
  33. voi apua, mä asun Seinäjoella ja oot siis ollu aivan lähellä !! :D

    VastaaPoista
  34. lempi blogisi?
    lempi videoitten tekijä? (siis youtubessa)
    kuinka pitkä oot?

    VastaaPoista
  35. voisitko alkaa tehdä taas kuukauden suosikkeja?
    tykkäsin niistä just sun tekeminä hirmusesti!

    VastaaPoista
  36. mikä on kaikista ärsyttävintä blogissa? entä parasta?
    mikä on susta tän hetken paras asia?
    paras blogi?
    oletko koskaan miettinyt tosissasi blogin poistamista?

    VastaaPoista
  37. Mikä on piristänyt sinua pahoina päivinä?

    VastaaPoista
  38. Kysymys:Miksi otat joka postauksessa koulun esiin,kun kaikki kuitenkin tietää,että lukio on rankkaa ja kaikkee.ei tosta koulusta vinkumisestä jaksa aina lukea/kuunnella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on Sofian blogi,se kirjottaa tänne JUST niistä asioista mistä se itte haluaa. Jos sua ei kiinnosta lukee,niin ei kukaan pakota sua jatkamaan lukemista! ;)

      Poista
  39. Mikä on suosikki oppiaineesi?Miksi?
    Mikä on lempivaatemerkkisi?
    Luetko paljon kirjoja? Millaisia kirjoja luet?
    Miten kuvailisit itseäsi ystävänä?

    VastaaPoista
  40. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä?
    Mitä tekisit jos sulla olis koko loppuelämäs ajan niin paljon rahaa käytettävänä kun haluaisit?
    Kamalin piirre ihmisessä?

    VastaaPoista
  41. Mulla on ihan sama ongelma noiden koulujuttujen kanssa kun sulla. Hirvittää kun ajattelenkin rästiin jääneiden matikan tehtävien määrää... :( Oon myös samassa koulussa ja en sit tiiä vaikuttaako toi koeviikoton jakso jotenkin motivaatioon. Eniten mua vaivaa omatunto siitä etten oo tehny oikein mitään ja tuntuu, että kaikki muut (oppilaat) raataa noiden koulujuttujen parissa. Pahinta on se, että mulla on tässä jaksossa vaan 4 kurssia! Mutta kun ei vaan jaksa!!!

    Ehkä pitäis nyt petrata tää loppujakso!! :)

    VastaaPoista
  42. Mikä on sust paras elämän ohje?
    Mihin ammattiin aiot kouluttautua lukion jälkee?

    VastaaPoista
  43. Mulla oli noi aivan samat oireet noin vuosi sitten ja mulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta, joten sunki kannattaa miettii erilaisii vaihtoehtoja tohon! :D

    VastaaPoista
  44. Lempi meikki ikinä? Voitko tehdä joskus taas jonkun meikki tuton ja mydayn niitä ei oo ollu pitkään aikaan. Mikä on sun unelma ammatti? Tykkäätkö kauhu vai romanttisista leffoista? Jos saisit olla joku taruolento niin mikä olisit? mitä toivot jouluksi ja voitko tehdä siitä videon? :)

    VastaaPoista
  45. Oletko tyytyväinen itseesi?
    Pystytkö avautumaan ihan kaikesta lähimmille ystävillesi?
    Kerrotko paljo ''valkoisia valheita''?
    Jos saisit ostaa loppu elämäsi vain yhdestä kaupasta vaatteita, mikä se olisi?

    VastaaPoista
  46. Haluatko lapsia? Tiedätkö jo että mihin ammattiin pyrit? 5 parasta kaveria? Onko sulla askia? Lempiaine koulussa?

    VastaaPoista
  47. mulla kans ihan sama, oon yhtä saamaton, koulu ei kiinnosta, läksyt ei kiinnosta, oikeestaan mikään kouluun liittyvä ei kiinnosta:D

    VastaaPoista
  48. Hei Sofia.. tuosta sun kirjoituksesta tuli pahasti mieleen _minä_ lukioaikana.. tiedän vaan nii noi tunteet.. asioiden siirtäminen, lykkääminen, välttely.. koeviikolla koetta edeltävänä päivänä kirjat auki.. paniikki... yötä myöten lukeminen ja toivoo, että pääsee läpi. Niin se lukio meni.. valkolakin sain ja kirjotinki ihan ok, koska vaikka lukio muuten meni, miten meni..skarppasin kovasti kirjotuksiin, joten ei oo myöhäistä! :) Silloin motivaatiota ei ollut juurikaan, ja se oli sitä aikaa, mutta nyt kun katsoo taaksepäin ja vertaa lukiota AMKissa opiskeluun (sairaanhoitajaksi opiskelen), tuntuu oudolta, miten lukiossa en voinut pärjätä paremmin :D Tai siis siinä mielessä, että lukiokin tuntuu nyt lastenleikiltä tässä vaiheessa elämää.. vaikka se silloin tuntuikin niin rankalta.. nyt vain viitekehys on vähän eri ja taso taas opiskelussa noussut.. sitä vain aina asettuu vallitsevaan tilanteeseen :) Joten vaikka se on vaikeaa.. tsemppi päälle.. ettet joudu joskus harmittelemaan, kuten mä ;)

    Toinen juttu tuo hetkessä eläminen.. tuttu ongelma sekin..oli pahimmillaan parikymppisenä.. nimenomaan elämistä viikonlopusta viikonloppuu, juhlasta juhlaan, matkasta matkaan ja kaikki välillä oli turhaa, tylsää ja pitkästyttävää.. ennen pitkää tuo tyyli elää ajoi mut kyllä tyhjiöön, joka oli kerrassaan masentava.. pikku hiljaa olen opetellut tuosta pois, mutta matka on pitkä ja vaatii tahtotilaa.. mutta kuten itsekin tiedostit.. tuo tyyli olla ja elää ei toimi.. elämä on kuitenkin 90 % sitä arkea.. tavallista ja joskus turruttavaa, mutta arjestakin löytyy iloa, kun ottaa sen asenteen.. ja muistaa, että jollekin, jonka elämä on oikeasti helvettiä sairaiuden, huolen tai ihmissuhdeongelmien vuoksi, ainut toive on elää sitä tavallista ja "tylsää" elämää :) Tämän on saanut oppia melko tyhjentävästi sairaalamaailmassa... siellä sitä monesti tajuaa, miten mahtava se oma.. ihan tavallinen ja joskus yksinkertainenkin elämä on. :) Kaikkea hyvää ja tsemppiä jatkoon <3

    VastaaPoista
  49. Se on kuule kaamosmasennus iskeny ja lujaa, pystyn samaistumaan täysin. :D on se kumma että itelläki pitää vaan pyöriä siinä itsesäälissä ettei jaksa mutta ei tee asialle mitään, löysin itseasiassa kuvan joka kuvastaa tämän syksyn olotilaa TÄYDELLISESTI: http://9gag.com/gag/aZPrqM0 :DD aivan loistava. Semmonen juttu tuosta yo-lakkihommasta, että ite oon abina huomannu ettei sillä oo mitään väliä onko skarpannu kursseissa vai ei, ku kuitenki lukion aikana tulee käytyä NIIN paljon kursseja, ettei yhestä tietystä kurssista muista kuitenkaan mitään ennenku on kerranu kirjotuksiin siitä asiat.. :D toki auttaahan se pitämään opiskelumotivaatiota yllä jos jaksaa keskittyä ja näin, mutta muuten se on aika sama. varsinki itellä ku ei jää asiat todellakaan helposti mieleen. Mutta tsemppiä sulle, äläkä liikaa stressaanu siitä ettet saa asioita aikaseksi, that's LIFE, ja kaikilla on semmosia hetkiä(viikkoja(kuukausia)) :D !

    VastaaPoista
  50. kerro joku asia joka sua ärsyttää ihmisissä?
    mitä teet viikonloppuisin? tykkäätkö esim. löhötä vaan kotona?
    tykkäätkö tehdä asioita yksin, vai otatko aina kaverin mukaan esim. kaupungille lähtiessä?
    luetko kirjoja/lehtiä?

    VastaaPoista
  51. Mulla on sama ongelma hirvee läjä koulu juttuja eikä mitään tapahdu. No vastaus löytyy peilistä tarkoitan siis itseäni:) Vaikka mitä muistiinpanoja pitäis tehä. Mikä on sun lempi aine koulussa.

    VastaaPoista
  52. Mistä asiasta olett kiitollisin elämässäsi?
    Jos saisit lahjottaa miljoona euroa mille tahansa säätiölle, yritykselle, maalle tms., mikä se olisi?
    Kaipaatko mitään peruskoulussa?
    Jos saisit elää millä tahansa vuodella, millä eläisit?
    Mitä ostostasi/ostoksiasi kadut eniten?

    VastaaPoista
  53. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Mitä mieltä oot kilpa-cheerleadingista?pidätkö sitä edes urheiluna?

    VastaaPoista
  55. mitä mieltä oot kiusaamisesta?
    mitä mieltä oot kun alaikäset juo ja polttaa?
    juotko tai poltatko itse?
    onko sun mielestä noloa käyttää pyöräilykypärää?
    voitko tehä sun korujen esittely videon?

    VastaaPoista
  56. - Odotatko joulua?
    - Mitä toivot lahjaksi?
    - Tykkäätkö poltella kynttilöitä?
    - Oletko ihastunut tällä hetkellä keneenkää?
    - Voisitko seurustella sua huomattavasti lyhyemmän pojan kanssa?

    VastaaPoista
  57. Käytkö vielä töissä siellä salilla?

    VastaaPoista
  58. Uskotko yliluonnolliseen?
    Onko sulle tapahtunut mitään yliluonnollista?
    Itketkö usein?
    Ootko tyytyväinen itseesi kaikenkaikkiaan?
    Suurin pelko?
    Onko sulla kammoja/ahdistuksia? Mitä?
    Mitä toivot joululahjaksi?
    Odotatko joulua?
    ps. oot superkaunis! :)

    inkaaaan.blogspot.fi

    VastaaPoista
  59. Tahdon oikeasti tietää, mitä mieltä olet turkistarhauksesta?

    VastaaPoista
  60. onko kukaan ikinä sanonut sulle että näytät jennifer lawrencelta ? :D

    VastaaPoista
  61. väsymys voi johtua myös tupakoinnista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDDD se nyt ei varmaankaan ole se todennäköisin syy. Itse poltan ja väsymykseni johtuu liian lyhyistä yöunista ja siitä, että syön miten sattuu enkä liiku. Tiedän sen, koska silloin kun elin toisella tapaa olin virkeämpi. Nyt on tapahtunut repsahdus ja mukamas vaikeaa aloittaa uudestaan..

      Poista
  62. Mitä järjestelmäkameraa suosittelet?

    VastaaPoista
  63. kysyn nyt samaa mitä muut mutta ihan sama mulle :D mitä oikeasti oot ajatellut lukion jälkeen? suosittelen amista suoraan koska yliopisto tulee olemaan rankempaa kuin lukio ja sinne ei vaan mennä hetken mielijohteesta. ja kannattaa alkaa miettimään tulevaa ammattia ettei käy niin että meet jollekki alalle opiskelemaan ja myöhemmin lopetat ja sitten kaduttaa kun on vienyt jonkun paikan joka tosissaan halusi sitä.
    ja toinen kysymys.. ootko ollut koulukiusaaja/kiusattu?

    VastaaPoista
  64. Tupakoitko? Juotko alkoholia (jos juot, niin kuinka usein)? Liha- vai kasvisruoka? Kuinka tärkeää kierrättäminen sulle on?

    VastaaPoista
  65. Mitä tekisit nyt jos olisit raskaana?
    Tahdotko koskaan lapsia?
    Sori jos noi oli liian henkilökohtasia :)

    VastaaPoista
  66. Mihin aiot mennä lukion jälkeen? Seurusteletko ? juotko usein ? Poltatko ? Onks sulla kik?

    VastaaPoista
  67. Joo olis kiva tietää sama mitä aiempi ano. Eli olet ilmeisesti ollut joskus kiusattu, mutta oletko ollut kiusaaja itse? Puhutko pahaa selän takana? Nauratko esim. jonkun tutun/tuntemattoman ulkonäölle, tai mokille yms...? Syrjitkö?

    VastaaPoista
  68. mitä kännykkää suosittelisit?

    VastaaPoista
  69. JOS saisit päättää kolme elokuvaa, kolme sarjaa ja kolme kirjaa jossa saisit olla itse mukana (siis jonain hahmona ja elää sitä elämää niinko oikeena elämänä, eikä esim olla mukana näyttelijänä) niin mitkä ne olis?
    Esimerkiksi siis olla joku tutkija CSI:ssä tai lääkäri Greyn anatomiassa :D

    Ps. on niin outoa ku sä käy lapualla XDD ku mun isovanhemmat asu siellä ja kyllähä sieltä vieläki jotain sukulaisia taitaa löytyä :D

    VastaaPoista
  70. 1. Jos saisit herättää yhden ihmisen kuolleista, kenet herättäisit?
    2. Tärkein omistamasi esine?
    3. Mistä yhdestä kouluaineesta luopuisit?
    4. Ruoka, jota et ikinä söisi uudestaan?
    5. Mikä on omituisinta mitä tuntematon ihminen on sanonut sinulle?
    6. Lemppari tv-ohjelma?
    7. Voisitko luopua Facebookista viikon ajaksi?
    8. Kasvattaisitko mieluummin viikset vai parran?
    9. Elämäsi paras kokemus?
    10. Typerin asia, minkä takia olet suuttunut?

    VastaaPoista
  71. Oletko hyvä laulamaan? :)
    Minkäväriset silmät haluaisit vai oletko tyytyväinen nykyisiisi?
    Onko seurustelukumppanin ulkonäöllä väliä?
    Mitä kieliä osaat puhua?

    VastaaPoista
  72. Paljon käytät rahaa kuukaudessa?
    Mistä ostat vaateet yleensä?
    Onko sulla sisaruksii?
    Ketkä on sun parhaimmat kaverit?
    Mitä tekisit jos heräisit aamulla poikana?
    Mitä kieliä haluisit oppia?

    VastaaPoista
  73. Onko el tiempo hyvää? Paras valkkari?

    VastaaPoista
  74. Miten kuntokuuri on edennyt? (alkoholi ei auta asiaan paljoakaan... viinipullossa yli 1000cal)

    VastaaPoista
  75. Seurusteletko?
    Tupakoitko?
    Mitä haluat tehdä lukion jälkeen?
    Terveisin toinen saamaton ihminen:D

    VastaaPoista
  76. mikä on sun typerin asia mistä oot suuttunu jollekkin??:)

    VastaaPoista
  77. - Mitä odotat tällä hetkellä eniten?
    - Loukkaannutko helposti?
    - Minkälainen olet suuttuessasi?
    - Lepytkö helposti?
    - Miten rentoudut?

    VastaaPoista
  78. Mikä on paras tapa viettää ilta yksin kotona?

    VastaaPoista
  79. That feeling sucks..itellä täysin sama ongelma. Pitäis lukea ja tehdä kaikenlaista mut ei, se on vaan liian vaikeeta! Ja just et sit kauheet paineet ku numerot on mitä on (jos jotain numeroja edes sattuu saamaan..). Nytki iha törkeet paineet siitä, että mahdankohan joutua uusimaan 3 koetta neljästä..kaikki tuntuu välillä niin vaikeelta :( ja suurilta osin se on vaan itse aiheutettua. Mut koht on onneks jo joulu ja sen jälkeen ollaaki jo ensvuoden puolella ja sit on kevät!^^ (tääkin on taas tätä "ei hetkessä elämistä"..) Mut syksys on parasta ku voi polttaa kynttilöit!(: Piristyhän, kyl mej kaikki epätoivos rypevät selvitään!

    VastaaPoista
  80. Mistä sä oikeen vedät näitä otsikoita? xD
    Saatko rahaa blogis kautta?
    Kuinka paljon rahhaa sulla menee KAUNEUTEEN liittyviin ostoksiin kuukaudessa??

    Eipä tullu muita kysymyksiä mieleen... :)
    Mutta voikkos PLIIIIS jo tehä sen IPHONEN KUORIEN ESITTELY VIDEON???!!!!!?!?

    VastaaPoista
  81. Moi ! Sut on haastettu kuvahaasteeseen mun blogissa, ohjeet mun blogin uusimmassa postauksessa ( http://hennaslifee.blogspot.fi/ ) :-)

    VastaaPoista
  82. ootko koskaan käynyt tai kuullust kaupunki lohjasta. sinulla on iso lukija joukko täällä<3

    VastaaPoista
  83. mikä on sellainen kysymys minkä haluisit että sulta kysytään?

    miltä se tuntuu kun kerrot täälä sun alkoholin käytöstä ja sitä kritisoidaan säkin kun oot kummiskin nuori ja haluat sitä kokeilla?

    ootko sinkku ?

    mitä mieltä oot justin bieberin ja selana gomezin erosta :OO ?

    mitä suomalaisia blogeja luet?

    onko kuntokuuri vielä voimassa?

    onko sulta tultu koskaan pyytämään yhteiskuvia tai nimmareita?

    haluisitko muuttaa pois hämeenlinnasta, minne?

    VastaaPoista
  84. Saatko rahaa blogistasi?

    VastaaPoista
  85. oletko koskaan harkinnut tumblrin tekemistä? mikä haluaisit olla isona? missä näet itsesi noin kymmenen vuoden päästä? mikä on lempielokuvasi ja miksi? jos suhtaudut intohimoisesti johonkin (kuten vaikka kirjoihin tai elokuviin) niin kuka on lempihenkilösi sillä alalla (kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, urheilija ym) ja miksi?

    VastaaPoista
  86. et todellakaan ole ainoa tossa asiassa.helpottava kuulla et jollakin toisellakin onn samoja juttuja kun mulla ku oon aatellu et oon jotenki erikoinen:DDDDDDDDkoulujuttuja ja kokeita ois vaikka kuinka kauan mutta ei..........

    VastaaPoista
  87. Mikä sun lempileffa on?
    Sun lempipaikka?
    Mikä sai sut tekemään blogin?
    Millon sulla on synttärit?
    Voitko tehä jonku joulumeikki videon?

    PS. sun blogi on tosi kiva :)

    VastaaPoista
  88. Mikä on sun keskiarvo?

    VastaaPoista
  89. Mikä on sun cooperin testin tulos?

    VastaaPoista

Vain asiallisia kommentteja! :) Kiitos!
Kamera on Nikon d3100
Olen 175 cm pitkä
Käyn salilla nimeltä Kuntokeidas
Muokkaan videoitani Windows Movie makerilla
Videokamerani on JVC everio
Muokkaan kuviani Windowsin ohjelmalla
Bannerin teen paintilla

Gadgetissa oli virhe