sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Sofias day jeijeji!

Moikkelliiis,

Tein eilen teille pitkästä aikaa Sofias day -videota :) Jeee!
Mun seuraava viikko menee kokeisiin lukiessa, sillä on koeviikko.. Plääh, on niin vaikeita aineitakin vielä ja kaikkea :( Haluaisitteko semmosta postausta, missä kerron vähän mun koulujutuista; miten valmistaudun koeviikkoon, miten luen kokeisiin, koulutarvikkeista vähän sun muuta? :)
Ja vastatkaapas tohon videon lopussa olevaan ideaan!
            

maanantai 21. tammikuuta 2013

Kuvatuksia

Moikkaa,

Niin kuin jo jossakin kerroin, että käytiin Emmin kanssa viikko (?) takaperin kuvailemassa Aulangolla :) Onneks ei ollut ihan kauheen kylmä, niin kesti seistä siinä ilman takkia 15 minuuttia, kädet ja varpaat oli tosin aivan umpijäässä :D Ja haluan vielä sanoa, että ei matkittu PP:n ja Annin blogia tässä, sillä näin heidän postauksen missä olivat hekin käyneet kuvailemassa Aulangolla, niin vasta kuvien oton jälkeen. Ja sitäpaitsi, eikai se nyt maailmaa kaada jos on blogeissa samoista paikoista otettuja kuvia? Aulangolla on varmaan pari muutakin käynyt kuvailemassa. Mutta se siitä.
Tampereen ostoksista kuvailen videota tällä viikolla, ja teen siitä sitten postausta. Tää viikko menee kyllä kokonaan koulujutuissa, sillä ensviikolla on koeviikko ja mulla on tää viikko aikaa tehä ties mitä hommia.. Musiikin konserttiraportti (ottaen huomioon, että en ees oo ollu missään konsertissa XD), uskonnon esitelmän uudestaan teko, matikan kolmiulotteisen kuvion teko (ihan liian vaikee), äikän kirja pitää olla luettuna tän viikon torstaina, perjantaina on ruotsin sanakoe, ja lisäksi pitää vielä lukea ensiviikon kokeisiin :) Näillä mennään!
Mutta onneks sitten alkaa uus ja ihanempi jakso! Psykaa, filosofiaa, terkkaa, enkkua, äikkää ja matikkaa! Oon kyllä niin ilonen :) Mutta nyt näitä kuvia!

tiistai 15. tammikuuta 2013

Girls just wanna have fun

Moikkaa,

Aika useessa blogissa on liikkunut tämmönen tyttöjä koskeva kysely, jota pidin itsekkin hauskana ideana, niin päätimpä sen toteuttaa! :) Ps. kuvituksena vähän sneakpeakkiii meijän kuvausreissulta!
 
1. Nukutko rintaliivit ylläsi?
En 
  
2. Nautitko draamasta? 
En omassa elämässäni, muitten draamaa on kyllä ihan hauska seurata >:D
 
3. Oletko tyttömäinen tyttö?
  Aikas juu, mutta mussa on kyllä tosiaankin semmonen miehekäs puoli!

4. Kuka oli viimeisin henkilö jota halasit?
Ummm... Vissiin Janica


5. Pieni vai iso laukku?
Riippuu ihan tilanteesta, mutta käytän kyllä useemmin pikkulaukkuja


6. Oletko lyhyt?
En ole

7. Miehen ihannepituus?
Pidempi kun minä, mutta joku 180-185 cm olis aika passeli :)


8. Mitä tekisit jos joku läimäyttäisi sinua takapuolelle?
Tämäkin riippuu ihan henkilöstä, jos joku ihan random tulis ja läppäsis niin ihmettelisin suuresti ja kyselisin häneltä miksi näin, ja jos joku tutumpi niin olisin vaan että jaa


9. Onko sinulla parhaita ystäviä?
On

10. Pukeudutko Halloweenina?
En, ellei oo jotkut pippalot missä pitäis vaikka pukeutua :D


11. Onko sinulla nivelten yliliikkumista?
              Ehkä vähän sormissa


12. Mikä on oudoin paikka, jossa olet nukkunut?
Hmm..... Noo ehkä koulussa tai sitten meijän mökin saunassa

13. Onko kukaan koskenut takapuoltasi viimeisen 24 tunnin aikana?
Eii


14. Onko sinusta liikkeellä juoruja?
Uskoisin, mutta en mene sanomaan varmaksi


15. Kutsutko joitakin henkilöitä heidän sukunimillään?
Ööm, jooo itseasiassa

16. Kuinka moni mies lukee tämän vain koska tässä sanotaan "tyttöjen juttuja"?
Nojaa-a, ehkä jokunen saattaa uteliasuudesta :D


17. Minkä väriset ovat tämänhetkiset rintaliivisi?
Semmoset tummanpunaset leopardijutskulit


18. Pidätkö enemmän vaaleista vai tummista hiuksista miehellä?
Toisaalta aivan sama, riippuu paljolti muusta ulkonäöstä

19. Oletko tällä hetkellä turhautunut johonkin mieheen?
Olen! Suuresti! :D


20. Välitätkö sukkiesi likaisuudesta?
Joooo!

21. Onko sydämesi koskaan särkynyt?
Hmm.. Kinda, ei nyt mitenkään järkyttävän pahasti


22. Oletko koskaan ajatellut mennä kauneusleikkaukseen?
En


23. Pidätkö elämästäsi?
Suurimmaksi osin kyllä :)


24. Onko kukaan ystäväsi varastanut poikaystävääsi? Ei oo


25. Oletko hypännyt uima-altaaseen vaatteet päällä?
Oon

26. Onko sinulla enemmän tyttö- vai poikakavereita?
Molempia saman verran :)


27. Kuinka pitkään sinulla on ollut Facebook-tunnus?
Joskus 2009 lopussa tein

28. Oletko koskaan lyönyt poikaa kasvoille?
Oon
29. Mitkä ovat suurimmat pelkosi?
Läheisten menettäminen ja hämähäkit



30. Oletko koskaan itkenyt itseäsi uneen?
Oon


31. Oletko koskaan nähnyt mahdottomaksi unohtaa jonkun mielestäsi?
Ööm, en oo tullut miettineeks asiaa..



32. Uskotko sanontaan "Kerran huijari, aina huijari"?
En usko

33. Milloin sinulla on ollut viimeksi erityisen hyvä olo jostain? Mistä?
Eilen salin jälkeen kun sai vedettyä hyvän treenin :)


34. Toivotko joskus olevasi kuuluisa?
Noojaah, en mä nyt suoranaisesti toivo mutten myöskään kammoksu asiaa


35. Ikävöitkö tällä hetkellä jotakuta?
Joops!!!!


36. Kajaali vai ripsiväri?
Ripsari ehottomasti

37. Louis Vuitton vai Dooney &Bourke?
Riippuu minkä mallinen Dooney & Bourke, mutta ehkä se on kumminkin luikkari


38. Hame vai housut?
Housut


39. Sukkahousut vai leggingssit?
Legginsit


40. Huppari vai takki?
 Riippuu tilanteesta, mutta joku hieno takki


41. Korkkarit vai tennarit?
Tennarit!


42. Suorat vai kiharat hiukset?
Hmm.. vaikea valita, mutta meen kiharoilla


43. Renkaat vai roikkuvat korvikset?
No en mä kyllä syty kauheesti renkaille, niiin ehkä sitten roikkuvat

44. Kännykkä vai iPod?
Kännykkä

45. Smoothie vai latte?
Smoothie

46. Dieetti vai normaali limsa?
Pepsi max


47. Timantteja vai helmiä?
Timantteja


48. Mary-Kate vai Ashley Olsen?
I don't care :D

49. Huulikiilto vai huulipuna?
Huulipuna tietty!


50. Perhe vai ystävät?
Perhe, mutta ystävät on kyllä tosi lähellä :)


51. Manikyyri vai pedikyyri?
Manikyyri


52. Rauha vai rakkaus?
  Rakkaus jonka mukana tulee rauha


53. Aurinkolasit vai käsilaukku?
Käsilaukku

Kysymyksiä miehistä:


Hauska vai vakava?
Hauska, mutta osaa olla tietyissä tilanteissa vakava

Söpö vai seksikäs?
Seksikäs


Tummat vai vaaleat silmät?
Molemmat käy!


Pitkät hiukset vai lyhyet?
Lyhyet mieluummin


Kiharat vai suorat hiukset?
Söpöt kiharat :>


Hyvä tanssija vai hyvä laulaja? 
 Hyvä laulaja
Tupakoitsija vai ei?
 Ei mielellään!

Kiltti vai paha poika?
Paha :)))))


Parta tai viikset vai ajeltu?
Viikset tai ei mitäään, mutta ISO EI parralle!


Nuorempi vai vanhempi?
Vanhempi

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Uusivuosi

Heipsansaa,

Uusivuosi postausta luvassa, vähän myöhässä mutta parempi nyt kun ei koskaan :) Vietettiin alkuiltaa yhen Väinön ja Ilmarin kämpillä, ja sieltä noin keskiyön aikoihin mentiin Myllykalliolle kattomaan raketteja. Sitten porukka vähän jakautu, ite lähin Emmin ja Annan kanssa kohti kaupunkia ja tavattiinkin siinä matkalla Janica ja muut toverit :) Mun loppuyö meni kaupungilla. Siellä näki paljon vanhoja ja uusia tuttuja! :)
Voisin nyt lisäillä tähän parit kuvat meijän uudestavuodesta.
 Ei tainnut olla hyvä hedelmä mun ilmeestä päätellen XD
 Ja valoin piitkästä aikaa tinaa!!!
 Sekä opetin aapua avaamaan silmät kunnolla :'D
 Ei harmainta hajua mitä siellä koneen ruudulla oli.. Mutta ilmeistä päätellen jotain tosi mielenkiintosta :D

lauantai 12. tammikuuta 2013

Viime lauantai

Moikkaa,

Viime lauantaina kuvasin teille piitkästä aikaa Sofia's dayn, mutta mulla ei oo ollut aikaa julkasta sitä joten tässä sitä nyt tulis :)

              

torstai 10. tammikuuta 2013

Huhhuuuh

Moikkaa,

Kamalaa kun mä olen laiminlyönyt tätä blogia, anteeks :( Mun viikko on mennyt suurilta osin kuntoiluun! Oon aikas ylpeä itsestäni :) Vaikka ruuassa olenkin vähän lipsunut, en tosin oo syönyt karkkia. Mutta vaaleta leipää on tullut napsittua, aiai. Maanantaina olin salilla ja uimassa, tiistaina olin salilla, torstaina eli tänään olin Emmin kanssa piloxing -tunnilla! Se oli kyllä tosi kivaa ja raskasta samaan aikaan! Hiki kyllä virtas, ihan kun olis suihkusta tullut sen jälkeen! :D Oon sen lisäks kävellyt joka paikkaan, vaikka olisinkin saanut kyydin. Eli hyvin on liikunnan kannalta mennyt!!
Huomenna on perjantai ja meillä on yhen vaihtarin läksiäiset, joten menen sitten sinne :) Jää kyllä tosi ikävä...
Tuntuu kun mulla oli avautunut uus luku mun elämässä.. Ei ehkä nyt ihan, mutta kumminkin. Oon ruvennut keskittymään enemmän Ruotsiin, matikkaan ja fysiikkaan vaikkei ne aineet kiinnosta muo ollenkaan. Toivottavasti koeviikolla se sitten näkyy, joka on muuten parin kolmen viikon päästä! Sitten huokasen kyllä syvään helpotuksesta, että tää maaaaaailman kamalin jakso on ohitse!
Me tehään ilmasutaidossa näytelmää, en tosin tiedä vielä näytelläänkö me sitä kenellekkään muulle kun opettajalle. Mutta oon siitä aika innoissani :) Oma roolini on varsinkin kovin mielenkiintoinen eikä yhtään samanlainen kun mä oikeessa elämässä :D
Ja niiin, jotkut ihmetteli miksei formspring toimi. Mäkään en tiedä! Täytyy katsoa mitä teen, sillä mulle ei tuu teijän kysymykset perille asti....
En kyllä keksi enempää höpötettävää nyt tähän väliin.. Yritän postailla viikonloppuna sitten teille jotain vähän kivempaa postausta kun tämmöstä tylsää tekstipostausta :)
 Tää tuli siitä kun sheivasin tylsällä terällä eikä tossa kohtaa ollut sitä vaahtoa.....
  Tommonen styge arpi jäi :D

lauantai 5. tammikuuta 2013

Kuntokuuria....viihdoin!

Moikkaa,

Long time no see! Uusi vuosi meni tosi hyvin, ja tästä tulosta ehottomasti postausta kuhan saan kuvia käsiini :) Mutta uusi vuosi ei ollut aiheena, vaan kuntokuurini mistä onkin tullut paljon kyselyjä. Katsokaapas video niin saatte vähän selvyyttä! Selitän sen niin sanotun "dieeti" vielä tohon alas :) Ja niin se Piloxing tarkottaa nyrkkeilytanssin tyyppistä urheilua.
- Ennen 11:30 pelkkiä hedelmiä
- Lounaaksi keittolautanen + salaattilautanen
- Ei tärkkelyspitosia hiilareita iltakuuden jälkeen
- Tummaa riisiä, papuja, linssejä
- Kokonaan pois pasta, vaalea riisi ja leipä
- Päivällisen kanssa vähintää kolmenlaisia vihanneksia
- Kahden tai kolmen tunnin välein täytyy syödä jotain pientä
- Juo vettä kahden tai kolmen tunnin välein
- 30 min liikuntaa/päivä
Ja liikkumisen muotoja miten aattelin harrastaa on vesijuoksu, uinti, sali, piloxing, lenkkeily ja tanssi kotona! :)
Mutta niin, tavoitteenani on laihtua +/- 3 kg/kk. Ja toivottavasti ymmärrätte ja kunnioitatte mun tavoitteita, eikä tule semmosia "ei sun noin paljon pidä laihtua" yms :D
Onko teillä jotain ehdotuksia liikunnan eri muodoista tai jotain hyviä terveellisiä reseptejä mitkä ootte kokeneet hyväksi?
       
Niiiin ja siti piti vielä sanoa, että poistin Kik -palvelun kännykästäni :) Teitä oli siellä niin paljon, että olisin muutoin roikkunut koko ajan  kännykkä kädessä, niin parempi näin.